Jatkokoulutus- ja projektiapurahoja voi seuraavan kerran hakea 24.12.2024 – 31.1.2025
Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö lahjoittaa 500 000€ suomalaisille yliopistoille
Säätiö päättää juhlavuotensa lahjoittamalla 500 000 euroa suomalaisille yliopistoille psykosomaattisen tutkimuksen tukemiseen
300 000€ Turun yliopisto:
Tutkimushanke - Psyykkisten ja somaattisten sairauksien välisten mekanismien mallintaminen koko kehon positroniemissiotomografian avulla
200 000€ Oulun yliopisto:
Tutkimushanke - Ikääntyminen, mieli ja aivot
Lahjoitukset ovat osa säätiön ylimääräistä panostusta tutkimukseen ja täydentävät 3 miljoonan euron apurahoja, jotka säätiö jakaa vuosina 2024–2025.
”Muutaman vuoden hyvien sijoitustuottojen ansiosta halusimme päättää juhlavuotemme erityisellä lisäpanostuksella suomalaisten yliopistojen tutkimukseen”, sanoo säätiön toimitusjohtaja Jannica Fagerholm.
Apurahojen lisäksi säätiön juhlavuoteen kuului lääketieteellinen symposiumi ”Psychosomatic Medicine Revisited”, joka kokosi syyskuussa Hanasaareen 200 asiantuntijaa. Symposiumi tarjosi kattavan kuvan siitä, miten psykosomaattisen lääketieteen tieteellinen tutkimus on kehittynyt viime vuosikymmeninä.
Symposiumin yhteydessä jaettiin juhlavuoden palkinto merkittävästä työstä psykosomatiikan alalla professori Per Finkille Aarhusin yliopistosta, Tanskasta.
Juhlavuosi huomioitiin myös Villa Gyllenbergissä, jossa Schjerfbeck ja muoti – taidetta ja pukuhistoriaa 1880–1950 näyttely houkutteli ennätysmäärän vierailijoita. Nyt vuosi päättyy Jarmo Mäkilän näyttelyyn ja joulunäyttelyyn Villa Gyllenbergissä.