Sakari Kallio

Hypnoosi ja mieli

Hypnoosi-käsitteeseen törmää säännöllisesti kirjoissa, sarjakuvissa ja elokuvissa ja joskus myös erilaiset näytökset nostavat asiasta keskustelua. Monet uskovat, että hypnoosin avulla voidaan saada ihmiset kokemaan tai uskomaan suunnilleen mitä tahansa tai että sen avulla päästään jopa yhteyteen jonkinlaisen alitajunnan kanssa ja siten parantaa lähes mitä tahansa ongelmia, joissa on psyykkinen komponentti. Jotkut taas pitävät koko ilmiötä hölynpölynä, miellyttämisenhaluna ja herkkäuskoisuutena, jota ei voi eikä edes kannata tieteellisesti tukia. Itseäni ilmiö alkoi kiinnostaa, kun huomasin, että hypnoosi on ollut tieteellisen tutkimuksen kohteena ja yli 200 vuotta. Olin yllättynyt, kun näin, että monet psykologian ja neurologian historian keskeiset henkilöt olivat tutkineet hypnoosia ja kirjoittaneet siitä, mutta silti esimerkiksi psykologian oppikirjoissa asiasta ei ollut oikeastaan minkäänlaista mainintaa.

Kun aloin tutkia tieteellistä kirjallisuutta kuvittelin löytäväni sieltä hyvän määritelmän käsitteestä ja siitä mitkä ilmiöt ovat todellisia ja mitkä sarjakuvien myyttejä. Huomasin kuitenkin erehtyneeni pahasti – tutkijoiden välillä ei ollut oikein minkäänlaista konsensusta siitä, miten hypnoosi voitaisiin määritellä. Erilaisia määritelmiä on viimeisten 50 vuoden kuluessa julkaistu noin kymmenen vuoden välein ja aina ne ovat johtaneet väittelyyn samasta kysymyksestä eli voidaanko hypnoosia pitää jonkinlaisena muuntuneena tajunnantilana vai onko erikoisien kokemusten ja käytöksen syynä vain oudon sosiaalisen tilanteen luomat tekijät kuten odotukset, halu olla hyvä koehenkilö, omien mielikuvien tietoinen käyttö sekä omien kokemusten liioittelu. Traditionaalisesti hypnoosiin reagoinnin kriteerinä on pidetty sitä, että asiat tuntuvat tapahtuvan automaattisesti ja ilman mielikuvituksen käyttöä mutta useat nykyteoriat jo lähtökohtaisesti määrittelevät sen olevan tarkoituksellista ja tietoista toimintaa, joskin tiettyihin motorisiin suggestioihin reagointi voi tuntua tapahtuvan automaattisesti. Tällöin esimerkiksi hypnoottiset hallusinaatiot eivät koskaan ole automaattisia ja todellisia vaan tarkoituksellista mielikuvituksen käyttöä.

Ehkä tämä epäselvyys ja mystiikka saivat minut kiinnostumaan niin paljon, että aloin aikoinani todella tutkia asiaa. Aloitin väitöskirjan tekemisen mutta vasta Gyllenbergin rahaston apurahan turvin saatoin paneutua siihen täysipäiväisesti ja rahoitus käytännössä mahdollisti koko väitöskirjaprojektini. Suomessa aiemmin tehdyssä hypnoosiin liittyvässä tutkimuksessa ei koehenkilöiden hypnoosiherkkyyttä ole arvioitu ja ensimmäinen askeleeni olikin suomentaa tutkimuksissa ylivoimaisesti eniten käytetty Harvardin hypnoosiherkkyysasteikko ryhmissä arviointia varten [1] sekä kerätä siihen asianmukaiset suomalaiset normit. Hypnoosiherkkyysasteikot ovat olleet jo 1970-luvulta lähtien laajassa tutkimuskäytössä ja niiden perusteella tutkimuksiin valitaan koehenkilöitä. Koehenkilöt saavat pisteitä sen mukaan, kuinka he oman arvionsa mukaan reagoivat annettuihin suggestioihin kuten esimerkiksi mielikuvan siitä, että oma käsi muuttuu niin painvaksi, ettei sitä jaksa nostaa ilmaan.

Hyvin pitkään on hypnoosiin liittyvässä tutkimuksessa ollut vallalla tapa, että koehenkilöiden käyttäytymisessä tapahtuvat objektiiviset muutokset olivat ainoa ja paras väline määritellä heidän hypoosiherkkyytensä. Jo ensimmäisessä kokeessani[2] otin kuitenkin tavaksi haastatella koehenkilöitä jälkeenpäin siitä mitä he olivat kokeneet hypnoosin ja erilaisten suggestioiden aikana. Heidän subjektiivisista tuntemuksistaan kokeiden jälkeen ja kävi hyvin selväksi, että vaikka kaksi henkilöä saisi täsmälleen saman pistemäärän hypnoosiherkkyyskokeesta, heidän kokemuksensa saattoivat erota kuitenkin dramaattisesti. Esimerkiksi haastattelussa eräs koehenkilö (kh) kertoi, että hänen hallusinoimansa musiikki oli sillä hetkellä hyvin todellista ja hän oli yllättynyt kun kuuli, ettei todellisuudessa mitään musiikkia oltu soitettu. Toinen kh kertoi, että kuuli musiikkia ”mielensä sisällä” mutta tiesi kuitenkin samalla hyvin, että ulkomaailmasta ei kuulu musiikkia ja että hänen tulisi kuvitella kuulevansa sellaista. Molemmat raportoivat kuitenkin kokeen aikana kuullensa musiikkia – heillä vaan oli hyvin erilainen käsitys siitä mitä tällä tarkoitetaan. Tämä sai minut hyvin skeptiseksi tähän yleisesti vallalla olleeseen tapaan käyttää tutkimuksissa suuria ryhmiä, jotka olivat vaan behavioraalisissa eli käyttäytymistä arvioivassa kokeessa saanet tietyn pistemäärän.

Päätin keskittyä tutkimuksissani vain erittäin hypnoosiherkkiin koehenkilöihin ja jopa yksittäisiin case-asetelmiin, mikäli useampia lähes identtisesti reagoivia ei löydy. Hyvin monissa tutkimuksissani on mukana ollut TSH-nimimerkillä tunnettu koehenkilö, joka kykenee kokemaan suunnilleen kaikki tieteellisessä hypnoosikirjallisuudessa kuvatut ilmiöt. On täysin normaali käytäntö, että kun pyritään ymmärtämään harvinaisia ilmiöitä, esimerkiksi neurologian alueella, niin yksittäisiä koehenkilöitä tutkitaan useilla eri menetelmillä, jotta saadaan monipuolinen ja tarkka ymmärrys ilmiön luonteesta. Otin käyttöön myös tekniikan, jota kukaan muu tutkija ei siinä vaiheessa hyödyntänyt eli vaihtelin hypnoosi- ja ei-hypnoositilannetta vain antamalla yhden sanan ärsykkeen oletetun hypnoositilan tuottamiseksi ja sen poistamiseksi (video tästä induktiosta löytyy täältä). Tämä ”Pim-olet hypnoosissa” tekniikka oli kuin suoraan sarjakuvista mutta siten pystyimme välttämään yleisesti käytössä olleen, vähintään 7 minuutin ”hypnoosi-induktion” eli hypnoosin johdattamisen aiheuttaman mahdollisen väsymisen. Totesimme useilla eri menetelmillä, että TSH:n aivojen toiminta muuttuu selkeästi hypnoosin aikana ja palaa takaisin normaaliin valvetilaan, kun hypnoosi lopetetaan eli koehenkilö ns. ”herätetään” hypnoosista [3, 4]. Myöhemmin saimme Transkraniaalista magneettisimulaatiota hyödyntäen edellisiä hyvin tukevia tuloksia.[5]

Ehkä kuuluisin hypnoosiin liittyvä elokuvista, kirjoista ja sarjakuvista tuttu tunnuspiirre on, että tällaisessa tilassa olevalla henkilöllä on jonkinlainen tuijottava ja kummallinen katse (vrt. video). Toki tämä ilmiö on kuvattu myös tieteellisessä kirjallisuudessa useasti ja sitä on alustavasti tutkittukin. Olin jo aiemmin huomannut, että koehenkilö TSH muuttui hypnoosin seurauksena jotenkin erilaiseksi; normaalisti vilkas ja puhelias henkilö muuttui hetkessä hiljaiseksi ja vakavaksi istuen paikoillaan eteensä katsoen eikä tehnyt mitään, jollei tätä erikseen pyydetty. Monet teoriat selittävät tämän johtuvan siitä, että koehenkilö ottaa tietoisesti hypnoosissa olevan henkilön ”roolin” mikä sitten näkyy hänen käytöksessään. Pidin tätä selitystä aivan mahdollisena, mutta tehdessämme aivosähkökäyrää (EEG) hyödyntävää tutkimusta [3] aloin epäillä tätä roolin omaksumiseen perustuvaa selitystä. TSH nimittäin istui kokeen ajan yksinään rekisteröintihuoneessa mutta jälkeenpäin, täysin sivulöydöksenä, aivosähkökäyrää katsellessani huomasin, että hypnoositilanteen aikana hän räpytteli silmiään noin kymmenen kertaa vähemmän, kun valvetilanteessa. Ei ollut oikein mitään tyydyttävää selitystä miksi hän yksinään ollessaan olisi esittänyt jotain roolia ja räpytellyt silmiään vähemmän.

Päätin mennä keskustelemaan psykologian laitoksen johtajan professori Hyönän ja hänen silloisen assistenttinsa Lauri Nummenmaan kanssa, josko heidän tutkimuksissaan käyttämä silmänliikekamera voisi olla hyödyllinen tämän koehenkilön silmissä esiintyneen ilmiön tutkimisessa. He ehdottivat, että tehdään vaikka aluksi melko normaali patteri erilaisia automaattisia silmänliikkeitä arvioivia testejä ja katsotaan josko sen perusteella voi valita testejä. Olimme varmaankin kaikki yllättyneitä, sillä lopullisessa kokeessa kävi selväksi, että monet automaattiset silmänliikkeet muuttuivat hypnoosin aikana[6]. Testasimme myös 14 kontrollikoehenkilöä, jotka yrittivät tahdonalaisesti matkia näitä muutoksia eli tavallaan esittää hypnotisoitua henkilöä (ts. ottamaan hypnotisoidun henkilön rooliin) niin hyvin kuin pystyivät. Nämä kontrollihenkilöt saivat selostuksen tarvittavasta muutoksesta sekä saivat myös katsoa videon missä muuttunut liike oli nähtävissä. Suuri osa tehtävistä oli kuitenkin kontrollihenkilöille mahdottomia suorittaa tahdonalaisesti eli saimme huomattavaa tukea ajatukselle, että hypnoosin aikana aivoissa tapahtui toiminnallisia muutoksia, jotka vaikuttivat silmän automaattiseen motoriikkaan.

Eräs keskeinen kiistanaihe tutkijoiden keskuudessa liittyy kysymykseen, josko hypnoosi voi johtaa johonkin ”kykyyn” mikä ilman hypnoosia olisi mahdotonta. Monien teorioiden peruslähtökohta on se, että kaikki mitä hypnoosilla voidaan saada aikaan, onnistuu myös ilman hypnoosia, koska kaikki ilmiöt johtuvat vain erikoisesta vuorovaikutustilanteesta. Toiset tutkijat kuitenkin pitävät esimerkiksi hyvin todenkaltaisia hallusinaatioita mahdollisena ja tällaisia ei kenenkään pitäisi kyetä tahdonalaisesti mielikuvia käyttämällä valvetilassa tuottamaan. Tätä samaa kysymystä on moni maallikkokin miettinyt katsellessaan esimerkiksi televisiossa esitettyjen hypnoosiesitysten suosikkinumeroa, jossa osallistujalle annetaan hypnoosin aikana suggestio, että kohta hänelle annetaan ”röntgensilmälasit” ja kun ne laittaa silmilleen niin kykenee näkemään vaatteiden läpi. Kun lasit sitten annetaan ja pyydetään katselemaan ympäristöä niin tyypillisesti henkilön reaktiot vaihtelevat hämmästyksen, kainostelun ja huvittuneisuuden välillä eli täsmälleen niin kuin hän todella näkisi alastomia ihmisiä ympärillään. Keskeinen kysymys on tietysti, että mitä tämä henkilö todellisuudessa näkee; onko mahdollista, että hän voisi hallusinoida hyvin elävästi näkevänsä ihmisiä ilman vaatteita vai onko kyseessä show-tilanteeseen liittyvä kokemusten liioitteleminen ja näytteleminen?

Tämä kysymys hypnoottisten hallusinaatioiden luonteesta askarrutti myös minua ja dosentti Mika Koiviston kanssa teimme sarjan kokeita selvittääksemme ovatko täysin todelliset hallusinaatiot mahdollisia. Monet tutkijat ovat jo läpi hypnoosin historian raportoineet koehenkilöiden kertomuksia esimerkiksi elävistä visuaalisista hallusinaatioista, mutta on kuitenkin sekin mahdollisuus, että kaikki on ollut vaan suurta liioittelua. Teimme useitakin kokeita ja löysimme erityisen aivovasteen, joka tuki sitä, että koehenkilöllä TSH hallusinaation kokemiseen liittyi aivojen toiminnassa erityinen siihen sopiva muutos[7]. Halusin kuitenkin tarkastella hallusinaatioiden kokemista myös vähän suuremmalla ryhmällä koehenkilöitä ja siten, että testaamiseen ei tarvittaisi aivotoimintaa mittaavia laitteita.

Monien yritysten jälkeen kehitimme yhdessä dosenttien Johanna Kaakisen ja Mika Koiviston kanssa värien näkemiseen liittyvän asetelman, joka oli helppo tehdä, jos koki todellisia ja automaattisia hallusinaatioita, mutta vaikea, mikäli ei kokenut. Tarkoituksellinen mielikuvien käyttö olisi myös tässä asetelmassa mahdotonta koska siihen kuluisi auttamattomasti liikaa aikaa. Koehenkilöiden tehtävänä oli ensin mahdollisimman nopeasti mutta tarkasti luetella erilaisten näyttöruudulla olevien symbolien väri alkaen ylhäältä vasemmalta (ks. Kuva 1a). Tämän jälkeen he saivat yhden sanan hypnoosi-induktion ja heille annettiin suggestio, että seuraavaksi he saavat samanlaisen tehtävän mutta tällä kertaa ovat kaikki ympyrät aina punaisia, kaikki neliöt aina vihreitä ja kaikki plus merkit aina sinisiä. Sitten he saivat luetella näyttöruudulle ilmestyneen uuden kuvamatriisin symbolien värit, mutta tässä matriisissa ympyrät, neliöt ja plus-merkit olivat sattumanvaraisesti eri värisiä (Kuva 1b).

Kuva 1. Esimerkki symbolimatriiseista, joita koehenkilöille esitettiin kontrolli- ja koetilanteessa. a) Näytettiin koehenkilöille ensin ja he saivat luetella symbolien värit mahdollisimman nopeasti alkaen vasemmalta ylhäältä kuin lukisi kirjaa. b) näytettiin hypnoosin aikana annetun suggestion jälkeen, jossa sanottiin, että kh:t tulisivat näkemään samanlaisen sarjan symboleja mutta tällä kertaa kaikki ympyrät ovat aina punaisia, kaikki neliöt vihreitä ja kaikki plus-merkit sinisiä. Tehtävänä oli jälleen luetella symbolien värit nopeasti ja tarkasti.

Tämä tehtävä on yhtä helppo molemmilla kerroilla, jos todella näkee symbolien värit annettujen suggestioiden mukaisesti sillä tällöin matriisit a) ja b) näyttävät täsmälleen samoilta ja symbolien värien luettelemiseen tulisi kulua suunnilleen yhtä paljon aikaa. Kaikkia osallistujia myös haastateltiin kokeen jälkeen liittyen heidän kokemuksiinsa. Osa hypnoosiherkistä tunsi voimakkaasti, että heille esitettyjen kuvioiden värit eivät aina jotenkaan pidä paikkaansa mutta he silti näkivät kaikkien esitettyjen kuvioiden värit täysin oikein. Tässä tapauksessa heillä oli vahva tunne, että esimerkiksi vihreä ympyrä oli punainen koska näin oli suggestiossa sanottu, mutta silti he näkivät sen vihreänä mitä se siis todellisuudessa oli. Kaksi osallistujaa kuitenkin näki joko kaikki tai osan kuvioista niin kuin heille oli hypnoosin aikana suggestiossa kuvattu eli he saattoivat nähdä vaikkapa sinisen neliön vihreänä (kuten suggestiossa oli sanottu) ja kokeessa käytetty silmänliikekamera osoitti, että he eivät voineet liioitella tai valehdella kokemustaan. Toisella näistä henkilöistä kokemus oli niin vahva, ettei hän kyennyt sanomaan mikä todellinen väri oli vaikka hänelle jopa sanottiin minkälainen suggestio hänelle oli annettu. Tässäkin kokeessa oli useita kontrollihenkilöitä, jotka yrittivät erilaisilla strategioilla ja mielikuvien käytöllä matkia suoritusta, jonka oikeasti värihallusinaation kokenut henkilö tuottaisi. He eivät kuitenkaan kyenneet tähän sujuvasti ja takertelematta vaikka saivat yrittää useita kertoja ja heille luvattiin onnistumisesta jopa 50€ palkkio.[8] Jokainen voi kokeilla luetella ääneen matriisin a) symbolien värit ja katsoa tähän kuluva aika. Sen jälkeen tulisi matriisin b) kohdalla tehdä sama asia muistaen, että jokaisen ympyrän kohdalla tulee lausua ”punainen”, jokaisen neliön kohdalla ”vihreä” ja jokaisen plus-merkin kohdalla ”sininen”.

Tästä kokeesta voi vetää johtopäätöksen, että ”röntgenlasit” voivat joillakin harvoilla todellakin tuottaa aidon ja todellisen kokemuksen vaatteiden läpi näkemisestä. Suurimmalla osalla varsinkin show-tilanteessa on hyvin luultavaa, että lähdetään mukaan yhteiseen leikkiin ja eläydytään tähän hypnotisoidun rooliin loppuun saakka.

Yhteen vedettynä tutkimustulokseni antavat melko hämmentävän kuvan ilmiöstä, jonka sisään mahtuu Aku Ankasta tutut karikatyyrimaiset ilmiöt kuten tuijottava katse, ”robottimainen” olemus ja automaattiset ja todenkaltaiset hallusinaatiot. Toisaalta useimpien henkilöiden muuttunutta käytöstä voidaan hyvin verrata näyttelijän eläytymiseen hänen tulkitessaan roolihenkilönsä kokemuksia ja käytöstä. Täten tutkimuksissani onkin alkanut piirtyä kuva hypnoosista ilmiönä, jota on mahdotonta yhdellä teorialla tai selityksellä kattaa.

Gyllenbergin apurahan tuella olen nyt tekemässä uutta versioita yhdessä professori Antti Revonsuon kanssa julkaisemastamme teoriasta [9]. Tulevassa artikkelissa tarkastellaan kriittisesti nykyisin vallalla olevia teorioita sekä jo 60 vuotta käytössä olleita hypnoosiherkkyysasteikkoja. Sen keskeisenä teemana on nykyisen tietotekniikan ja tajunnantutkimuksen tarjoamat mahdollisuudet kokeellisesti tutkia ihmisten todellisia kokemuksia ja miten tämä muuttaa monien teorioiden keskeisiä olettamuksia.

Lähdeviitteistä artikkelit 2.-6. sekä 8. on toteutettu Gyllenbergin säätiön ystävällisellä avustuksella.

1. Kallio, S. and M. Ihamuotila, Finnish norms for the Harvard Group Scale of Hypnotic Susceptibility, Form A. Int J Clin Exp Hypn, 1999. 47(3): p. 227-235.

2. Kallio, S., et al., Anterior brain functions and hypnosis: a test of the frontal hypothesis. Int J Clin Exp Hypn, 2001. 49(2): p. 95-108.

3. Kallio, S., et al., The MMN amplitude increases in hypnosis: a case study. Neuroreport, 1999. 10(17): p. 3579-82.

4. Fingelkurts, A.A., et al., Cortex functional connectivity as a neurophysiological correlate of hypnosis: an EEG case study. Neuropsychologia, 2007. 45(7): p. 1452-62.

5. Tuominen, J., et al., Segregated brain state during hypnosis. Neurosci Conscious, 2021. 2021(1): p. niab002.

6. Kallio, S., et al., The Existense of a Hypnotic State Revealed by Eye Movements. Plos One, 2011. 6(10 e26374): p. 1-7.

7. Koivisto, M., et al., A Preconscious Neural Mechanism of Hypnotically Altered Colors: A Double Case Study. Plos One, 2013. 8(8).

8. Kallio, S., M. Koivisto, and J.K. Kaakinen, Synaesthesia-type associations and perceptual changes induced by hypnotic suggestion. Scientific Reports, 2017. 7.

9. Kallio, S. and A. Revonsuo, Hypnotic phenomena and altered states of consciousness: A multilevel framework of description and explanation. Contemporary Hypnosis, 2003. 20(3): p. 111-164.

Muuntuneiden tajunnantilojen dosentti (psykologia),

Turun yliopisto

Kognitiivisen neurotieteen professori,

Skövden yliopisto, Ruotsi