Tiedon kasvot - Pekka Louhiala: ”Lääketieteen filosofia opettaa epävarmuuden sietämistä”

”Lääketieteessä pitää välillä tehdä ratkaisevia päätöksiä suuren epävarmuuden vallitessa. Joskus olisi hyvä pysähtyä sanomaan, että emme yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi”, sanoo Tampereen yliopiston lääketieteen filosofian ja etiikan professori Pekka Louhiala. Hän on yksi tutkijoista, joille Gyllenbergin säätiö on myöntänyt professuurin.

Pekka Louhiala on lääkäri ja filosofi. Filosofi hänestä tuli vahingossa, lääkäriä hänestä ei pitänyt tulla aluksi lainkaan.

Lääkärinä työskennellyt eno sai kyllä kiinnostumaan ammatista, mutta biologian opinnot takkusivat lukiossa. Siksi hän päätyi yliopistoon lukemaan matematiikkaa ja tietojenkäsittelyä. Vuoden opiskelun jälkeen iski tunne, ettei kummastakaan syntyisi oikeasti kiinnostavaa uraa.

“Päätin sitten, että hakisin vuoden päästä lääketieteelliseen. Samalla ymmärsin, että tässä olisi elämäni tilaisuus. Voisin opiskella seuraavan vuoden ajan mitä vain, kun kuitenkin pian vaihtaisin alaa”, Louhiala sanoo. Se “mitä vain” oli sitten filosofiaa, johon Louhiala jäi koukkuun.

Lääkärinä työskenteleminen on päätöksien tekemistä: Millaisen diagnoosin potilas saa ja miten häntä hoidetaan. Filosofia taas on kysymysten kysymistä. Pekka Louhialan vetämillä lääketieteen filosofian kursseilla Tampereen yliopistossa pohditaankin erilaisia lääketieteen kysymyksiä filosofisesta näkökulmasta.

“On hyvin paljon lääketieteessä käsiteltäviä kysymyksiä, jotka eivät ratkea tieteen itsensä sisällä. Esimerkiksi koronapandemian aikana julkisuudessa on pohdittu paljon tiedon varmuutta. Milloin on riittävän varmaa, että jokin toimii tai ei toimi?”, Louhiala pohtii.

Lääketieteellisessä tutkimuksessa saatetaan punnita myös esimerkiksi sitä, onko jostakin asiasta olemassa riittävän vahvaa näyttöä. Louhiala ajattelee, että hänen tehtävänään on puolestaan herätellä pohtimaan, mitä näyttö ylipäänsä on ja mikä riittää näytöksi.

Moni määritelmä perustuu yhteiselle sopimukselle. Mikään ei kai estä sopimasta joskus toisinkin, jos perusteet ovat vahvat.

Muutakin kuin etiikkaa

Louhialan professuurin nimessä esiintyy kaksi isoa sanaa: filosofia ja etiikka.

Professori itse ajattelee, että sanojen järjestyksellä on väliä. Hän on pyrkinyt tuomaan opetukseen ja tutkimukseen erityisesti filosofista näkökulmaa.

“Etiikasta kirjoitetaan huomattavasti enemmän lääketieteessä ja sitä käsitellään myös lääkäriopinnoissa paljon. On arvokasta, että tässä professuurissa on muutakin kuin etiikkaa”, hän sanoo.

Viime vuosina Louhiala on tutkinut erityisesti niin kutsuttua plasebovaikutusta. Arkikielessä sanalla voidaan viitata esimerkiksi potilaan oireiden kohenemiseen, vaikka hän saisi lumelääkettä – siis valmistetta, jolla ei pitäisi olla mitään vaikutusta.

Louhiala on pyrkinyt korostamaan, että pelkkä lääkeaineen vaikuttavuuteen paneutuminen antaa liian yksipuolisen kuvan plasebovaikutuksesta.

“Alalla pitäisi puhua hoitosuhdevaikutuksesta. Silloin erotettaisiin se, mitä tapahtuu potilassuhteessa farmakologisen vaikutuksen lisäksi”, hän sanoo.

Toisin sanoen: jo hoitosuhteella lääkäriin on usein aito, positiivinen vaikutus itsessään. Tätä ei pitäisi Louhialan mielestä vähätellä puhumalla ”vain plasebosta”.

Koronaepidemia lisäsi epävarmuutta lääketieteessä

Pekka Louhiala ajattelee, että lääketieteen filosofia auttaa myös epävarmuuden sietämisessä. Erityisesti koronapandemian aikana sietokyvylle oli suuri tarve.

“Keväällä 2020 olimme koronaviruksen kanssa tilanteessa, jossa oli suuri paine tehdä jotakin. Samalla meiltä kuitenkin puuttui sellaista tietoa, jota lääketieteessä normaalisti käytetään päätöksenteon pohjalla. Ratkaisuja piti siis tehdä suuren epävarmuuden vallitessa”, Louhiala sanoo.

Pandemian alkua muistellessaan hän lainaa filosofi Bertrand Russellia, joka kirjoitti vuonna 1945 merkkiteoksensa Länsimaisen filosofian historia. Sen esipuheessa Russell kirjoitti:

”Kenties tärkeintä, mitä filosofia, meidän aikanamme, vielä voi tehdä niille, jotka sitä opiskelevat, on siinä, että se opettaa, miten on elettävä ilman varmuutta, mutta silti antautumatta epäröinnin lamaamaksi.”

Louhialan mielestä etenkin korona-aikana yhteiskunnassa olisi voinut olla enemmän tilaa epävarmuudelle.

“Olisi ollut hyvä voida sanoa useammin ääneen, että emme yksinkertaisesti tiedä”, hän sanoo.

Pekka Louhiala, s. 1957

– lääketieteen filosofian ja etiikan professori Tampereen yliopistossa helmikuusta 2020

– koulutukseltaan lastentautien erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja PhD (filosofia, Walesin yliopisto)

– Arkkiatri Risto Pelkosen palkinto vuonna 2021

Artikkeli on osa Gyllenbergin säätiön Tiedon kasvot -juttusarjaa. Sarjassa esitellään tutkijoita ja yliopistoja, joille säätiö on myöntänyt professuurin tai lahjoituksen.