Åsa Slotte

Naisten arvoituksellinen kipu: kertomuksia migreenistä, psykosomatiikasta ja epäluottamuksesta terveydenhuollossa

Aatehistorioitsija Karin Johannissonin merkittävä teos Den mörka kontinenten käsittelee vuosisadan vaihteessa 1900 ennen kaikkea naisia piinanneita sairauksia. Siinä hän toteaa, että naiset eivät puhuneet avoimesti kuukautiskokemuksistaan tai muista kehon toiminnoista. Se oli tunnusomaista koko 1800-luvun porvarilliselle kulttuurille.

Nykyajan naiset puhuvat aiempia sukupolvia enemmän kivuistaan ja ongelmistaan. Vaihdevuosiin liittyvät oireet ovat hyvä esimerkki siitä, miten naiset niin Pohjolassa kuin monessa muussakin Euroopan maassa puhuvat avoimesti vaikeista nivelkivuista ja mielialan vaihteluista. Silti tutkimusten mukaan naisten kivut usein sivuutetaan tai niitä vähätellään länsimaisessa terveydenhuollossa. Vallalla ovat stereotyyppiset käsitykset siitä, miten miehet ja naiset ilmaisevat kipua, ja nämä terveydenhuollossa vaikuttavat käsitykset ohjaavat lääketieteellistä arviointia.

Filosofina minua ohjaa usein tarve tutkia johonkin tiettyyn ilmiöön liittyvää hiljaisuutta ja häpeän tunteita. Esimerkki siitä on esseeteokseni Ur mammas mörker, joka perustuu väitöskirjaani (2019). Kirja käsittelee lääketieteen historiaa, diagnooseja, anoreksiaa ja sitä, miten vanhemman rooli koetaan psyykkisen sairauden yhteydessä. Nykyään tutkin vaivoja ja sairauksia, joista naiset tilastollisesti kärsivät miehiä enemmän. Tutkimuksessani lähtökohtana ovat migreeniin, endometrioosiin, nivelkipuihin ja vaihdevuosiin liittyvät hiljaisuus ja häpeän tunteet. Joan Didion oli amerikkalainen kirjailija ja journalisti, joka sai vaikeita migreenikohtauksia kolmesta viiteen kertaan viikossa. Vuodelta 1968 juontavassa esseessään In bed hän kuvailee, miten syyttävää kohtelua voi saada osakseen ihmisiltä, jotka eivät ole koskaan kokeneet kovaa päänsärkyä. He saattavat luulla, että pari aspiriinia parantaa vaivan tai ettei kannata hukata kaunista päivää makaamalla sängyssä verhot ikkunan edessä:

Me migreenistä kärsivät emme kärsi vain itse migreenikohtauksista vaan myös käsityksestä, että jotenkin kieroutuneesti emme vaivaudu ottamaan paria aspiriinia kohtauksista toipumiseen ja että saamme sairauden itse aikaan, altistamme itsemme sairaudelle.

Historiallisesti migreeni on mielletty yläluokkaisten naisten ongelmaksi. Sen on katsottu olevan naisten tapa paeta vastuutaan ja saada myötätuntoa sekä valtaa perheissä.

Tutkin kysymystä siitä, miten migreenin historialliset tulkinnat ja kirjalliset kuvaukset liittyvät ja vaikuttavat nykyisiin käsityksiin sairaudesta. Tunnistavatko migreenistä kärsivät ihmiset Joan Didionin kokemukset? Tutkimukseni keskeinen kysymyksenasettelu on se, miten ja millä tavoin käsityksemme kivusta muuttuu sen mukaan, esiintyykö sitä miehillä, naisilla vai ei-binäärisillä henkilöillä.

Nykyään noin 700 000 suomalaista kärsii migreenistä, ja heistä kaksi kolmasosaa on naisia. Diagnoosi ei oikeuta sairauseläkkeeseen, vaikka migreeni olisi toimintakykyä lamauttava ja muuttunut krooniseksi, jolloin ihmisellä on vaikeita päänsärkyjä ja muita neurologisia oireita päivittäin. Mistä tämä johtuu, ja voiko filosofia käsiteanalyysin avulla sekä lääketieteen humanististen tieteiden näkökulmalla, jossa korostetaan omien kertomusten voimaa, antaa hoitajille ja lääkäreille paremman mahdollisuuden ymmärtää asiaa?

Haluan kiittää Signe ja Ane Gyllenbergin säätiötä, jonka apurahat ovat auttaneet minua luomaan ainutlaatuista tutkijanuraa lääketieteellisessä filosofiassa ja lääketieteen humanistisissa tieteissä. Tutkimukseni muodostaa perustan myös Förlaget M -kustantamon kustantamalle esseeteokselleni.

Åsa Slotte

Filosofian postdoc-tutkija, Åbo Akademi