Anja Lehtonen

Valmistuin diplomi eurytmistiksi 1980, silloisessa Länsi-Berliinissä. Tuolloin terapia työ oli kaukana ajatuksistani. Palasin Suomeen 1981 ja työskentelin runsaat 10 vuotta Helsingissä Eurytmiakoulussa, jossa koulutimme tulevia eurytmisteja. 1990 luvun lama teki kuitenkin työskentelymme hyvin haasteelliseksi, taloudellisista syistä johtuen. Pitkään asiaa harkittuamme, päätimme lopettaa toimintamme. Opiskelijamme löysivät uudet kouluttautumisen mahdollisuudet Suomen rajojen ulkopuolella. Minua odottivat uudet haasteet ja mahdollisuudet. Punnitsin erilaisia vaihtoehtoja ja tällöin terapia työ tuli myös mieleen.

Tässä kohtaa ehkä pari sanaa eurytmiasta on paikallaan. Eurytmistin peruskoulutus on taiteellinen. Suomessa tosin on hyvin vähän mahdollisuuksia nähdä eurytmia taidetta näyttämöllä, joten siksi lyhyt luonnehdinta. Eurytmia on näkyvää puhetta ja näkyvää musiikkia. Siinä runous ja musiikki tehdään näkyviksi liikkeiksi yhden tai useamman eurytmistin esittämänä. Peruskoulutuksen jälkeen voi suuntautua joko näyttämötaiteeseen, pedagogiseen eurytmiaan tai eurytmiaterapiaan. Kaikki nämä alat vaativat omat jatkokoulutuksensa.

Eurytmiaterapia palasi aina uudestaan mieleeni ja päätin katsoa, olisiko se mahdollisesti uusi ammattini. Tällöin kohtasin myös ensimmäistä kertaa mahdollisuuden hakea opintoihini apurahaa Signe ja Ane Gyllenbergin säätiöltä. Hain apurahaa ja se myös minulle myönnettiin. Niinpä apurahan ja aikuisopintotuki turvin lähdin opiskelemaan eurytmiaterapiaa Saksaan, Stuttgartiin. Opinnot olivat kokopäivätoimiset ja kestivät harjoitteluineen kaksi vuotta. Opinnoissamme perehdyimme mm. eri sairaskuviin, anatomiaan ja lisäksi oli opittava tekemään eurytmiaa terapeuttisesti. Nyt ei ollut enää kyse näyttämötaiteesta, joka suuntautuu ulospäin vaan täytyi oppia tekemään eurytmian peruselementtejä ihan eri tavalla ja suunnata ne ikään kuin sisäänpäin mm. tukemaan eri elintoimintoja. Oli myös tultava hereiseksi havainnoimaan harjoitusten vaikutuksia.

Eurytmiaterapiaa tehdään yhteistyössä lääkärin kanssa ja oli hyvin antoisaa kuulla eri alojen lääkäreiden luennoivan omasta alastaan ja eri sairauksista.

Kahden intensiivisen opintovuoden jälkeen koin löytäneeni uuden suunnan eurytmiatyölleni. Valmistuin eurytmiaterapeutiksi 1997. Suuntasin taas takaisin Suomeen ja tieni vei hoitopedagogiikan pariin. Työskentelin ensin kolme vuotta Sylvia-kodissa, Lahdessa ja siirryin sitten Marjatta-kouluun, Helsinkiin jossa työskentelin 20 vuotta.

Kaikkien näiden vuosien aikana osallistuin kansainvälisille päiville niin eurytmiaterapian, antroposofisen lääketieteen kuin myös hoitopedagogiikan alalta. Minusta oli tärkeää seurata oman alan kehitystä ja kuulla kansainvälisistä suuntauksista. Oli myös tärkeää verkostoitua ja luoda kansainvälisiä suhteita. Säännöllinen osallistuminen näille päiville oli mahdollista Signe ja Ane Gyllenbergin säätiön myöntämien apurahojen turvin. Tästä mahdollisuudesta olen erittäin kiitollinen.