Liisa Keltikangas-Järvinen

Keltikangas.jpg#asset:355



1981 Psykologian apulaisprofessori


1992 Psykologian professori, Helsingin yliopisto

2014 Tutkimusjohtaja, Psykologian laitos, Helsingin yliopisto

Liisa Keltikangas-Järvinen on kokeellisen persoonallisuustutkimuksen uranuurtaja ja tunnettu työstään temperamentin tutkimuksen saralla. Hän on julkaissut kirjallisuutta aiheesta ja saanut teoksistaan sekä Tietokirjailijat ry:n, WSOY:n Tietokirjasäätiön että Lauri Jäntin Säätiön tietokirjapalkinnot.   

Mikä merkitys Gyllenbergin säätiön apurahoilla on ollut tutkimuksessanne?

Kun vuonna 1982 saimme ensimmäisen apurahan, mahdollisti se kahden uuden projektin aloittamisen. Perustimme ensimmäisen, kokeilevan laboratorion, jossa tutkittiin persoonallisuuden ja autonomisen hermoston yhteyttä kokeellisissa stressitilanteissa. Perinteisessä psykosomatiikassa ei vielä siihen aikaan ollut kovin paljon kokeellista tutkimusta. Riitti, kun osoitettiin korrelaatio persoonallisuuden ja somaattisen oireen välillä. Mekanismeja, jotka välittivät tämän yhteyden, ei tutkittu, vaan yhteys selitettiin jopa mystiikalla, miten psyykkinen paha olo kulkee ruumissa sinne tänne ja aikaansaa somaattisia oireita. Olimme kokeellisessa tutkimuksessa silloin vielä aloittelijoita, eikä meillä ollut riittävästi näyttöä, että olisimme saaneet rahoitusta esimerkiksi Suomen Akatemiasta. Tarvitsimme ”aloituspääoman”. Ratkaisevaa oli, että Gyllenbergin säätiö päätti tässä vaiheessa tukea meitä. Toinen uusi avaus oli mukaanmeno molekyyligeneettisiin tutkimuksiin eli persoonallisuuden geneettisen pohjan selvittämiseen.  Pääsimme mukaan aivan tutkimuksen ensimmäiseen aaltoon 1990-luvun loppupuolella. Tämäkin tutkimuslinja vaati alkuun pääsemiseen ennakkoluulottoman rahoittajan, joka uskoi ideoihin jo kertyneiden näyttöjen sijaan. Näistä molemmista linjoista, persoonallisuuden ja somaattisen reagoinnin yhteydestä ja persoonallisuuden geneettisen pohjan tutkimisesta tuli myöhemmin tutkimusryhmämme kantavat linjat. Onnistuimme tekemään muutaman sellaisen tutkimuslöydön, joihin tietyn alan tutkijat joutuvat aina viittaamaan. Seuraava askel oli genetiikan ja ympäristön vuorovaikutus ihmisen koko elämänkaaren kehityksessä, ja erityisesti epigenetiikan rooli tässä kehityksessä.

Mitä on temperamentti?

Temperamentti on persoonallisuuden biologinen lähtökohta. Se on synnynnäinen, osin perinnöllinen, ilmenee varhain ja on kohtalaisen pysyvä. Ihmisten väliset temperamenttierot ilmentävät synnynnäisiä eroja autonomisen hermoston toiminnassa ja välittäjäaineiden kuten dopamiinin ja serotoniinin funktioissa. Temperamentti ei ole vielä valmis persoonallisuuden piirre, vaan taipumus tai valmius reagoida ympäristöön tietyllä, yksilöllisellä tavalla. Kasvatus muokkaa temperamentista persoonallisuuden. Temperamentti ei vielä johda tiettyyn persoonallisuuteen vaan se, miten ympäristö on mihinkin piirteeseen suhtautunut. Temperamenttipiirteitä piirteitä on kymmeniä, kuten ujous, varautuneisuus, jännityshakuisuus, vilkkaus, sosiaalisuus ja kyky keskittyä. Kasvatuksessa on tärkeää tuntea lapsen temperamentti, niin että osaa parhaalla mahdollisella tavalla ohjata juuri tätä lasta  ja antaa hänelle käyttäytymismallit eri tilanteita varten.

Miten lapsen temperamentti huomioidaan koulumaailmassa?

Suomessa on länsimaista suurin ero tyttöjen ja poikien kouluarvosanojen välillä peruskoulussa. Temperamentti selittää osaltaan tätä eroa. Tyttöjen temperamentin säätelemää tapaa työskennellä  palkitaan koulussa helpommin kuin poikien huolimatta siitä, että kyse on vain toimintatyylistä, ei osaamisen eroista. Lisäksi tutkimus on osoittanut että ujot oppilaat jäävät opetuksessa helposti aktiivisten, ulospäin suuntautuneiden ja rohkeiden oppilaiden jalkoihin, ja saavat ”huonompaa” opetusta kuin nämä. Tämä vielä korostuu poikien kohdalla.

Mikä on temperamentin ja sydän- ja verisuonitautien yhteys?

Temperamentti kulkee punaisena lankana tutkimusryhmämme  koronaaritaudin riskitekijöiden tutkimuksessa.  Stressi on oleellinen sydän- ja verisuonitaudin riskitekijä, ja synnynnäinen temperamentti vaikuttaa sekä siihen, minkä ihminen kokee stressinä että siihen, miten hän fysiologisesti vastaa stressiin. Sama asia voi olla toiselle jännittävä haaste ja toisella ahdistava kokemus. Temperamentti siis vaikuttaa sekä ihmisen stressiherkkyyteen että koetun stressin fysiologisiin seurauksiin.

Suomessa aloitettiin vuonna 1980 monitieteinen, epidemiologinen ”Cardiovascular Risk in Young Finns” tutkimus, jossa väestöpohjaisessa aineistossa on seurattu sydän- ja verisuonitaudin riskitekijöiden kehitystä  lapsuudesta alkaen.  Tutkimus on maailmalla ainoa, joka alkaa lapsuudesta, seuranta on tähän mennessä jatkunut keski-ikään, ja tutkimuksessa ovat olleet koko ajan mukana myös psykologiset tekijät.  Tämä aineisto on suorastaan aarrearkku monien eri alojen tutkijoille. Tästä aineistosta ovat lähteneet myös edellä mainittu kokeellisen persoonallisuustutkimuksen ja persoonallisuuden geneettisen taustan tutkimuslinjat. Nyt on siirrytty seuraavaan sukupolveen eli tutkimaan ”Young Finns” tutkittavien lapsia. Oikeasti puhutaan jo neljän sukupolven tutkimuksesta. Ensimmäisessä vaiheessa kerättiin tietoa sekä lapsista, jotka olivat tutkimuksen varsinaisia kohteita, että heidän vanhemmistaan, ja jotain tietoa myös isovanhemmista. Nyt tutkitaan koehenkilöiden lapsia, jotka hekin alkavat jo olla varhaisessa aikuisuudessa. Missään ei ole psykologian tutkijoilla vastaavaa aineistoa käytössään.

Mitkä ovat tutkimuksen uudet haasteet?

Nykyiseen tutkimusryhmään kuuluu kaikkiaan 21 henkilöä, 4 dosenttia, 5 senioritutkijaa, 8 väitöskirjan tekijää ja 4 tutkimusavustajaa. Aiheiden ydin on edelleen persoonallisuus ja sydän- ja verisuonitaudit. Sen lisäksi, että tutkitaan persoonallisuuden tuottamaa sairastumisriskiä, tutkitaan myös ”normaalia” persoonallisuuden kehitystä, persoonallisuuden geneettistä taustaa ja perimän ja ympäristön vuorovaikutusta persoonallisuuden kehityksessä. Sellaiset aiheet kuin depression elämänkaarikehitys ja ylisukupolvinen sosiaalinen syrjäytyminen ovat myös tutkimuksen ytimessä.